Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Runoni osa 9

 


Ps: lue myös uudet runoni sivulta http://kobolttirunoja.suntuubi.com

 

Myrskyävä sielu



Anna raivosi näkyä,
huuda sanasi ilmoille kuin myrskytuuli.

Muutoin ei sinua kuule kukaan .

R.S
08.09.2009

 


 

Kostea maa




Kosteiseen maahan osuva lämmin aurinko.

Nostaen usvan päälle maan leijumaan,
kuin jättiläisen kannattelema kansi.

Heräilevät linnut suoristelevat äänijänteitään,
aloittaen kauniin laulunsa.

Lisääntyvä valo,
kauneutta kuorruttaen kultaisilla säteillä.

Saaden maiseman uuteen kukoistukseen.


R.S
10.09.2009

 


 

Syysmyrsky




Tuulen voimistuva ujellus,
kahisevat lehdet koivupuun.

Värikkäinä heiluen, jotkut tippuen.

Tummanharmaa taivaanranta,
enteillen myrskyn saapumista.

Pisara jo tavoitellen kulkijaa,
kastellen mutta ei viluksi asti.

Vielä on syyskuun lämpöä jäljellä,
kuivaten kaiken, minkä sade kostutti hetki sitten.

Sen jälkeen iloksemme tuoksuva luonto,
hellii meitä parhaillaan.

Odottaen ajan muuttuvan,
se tulee jo seuraavan pilven mukana.

Viileys.


R.S
12.09.2009

 


 

 

 

Syksy huutaa




Värisevä elämän liekki, jo mailleen laskeva.

Pienellä hehkulla valaisten tummaa syysiltaa.

Puut paljaana lehtensä jo tiputtaneena,
huutaen tuskaansa.

Syysmyrskyn piiskatessa kalvakoita runkoja.

Oksat ojentuneena kohti taivaita,
kuin viimeiseen avunpyyntöön ilmojen herralta.

Armahda meidät poloiset kylmältä.


R.S
16.09.2009

 


 

 

Huokaa kostea suo



Hiljaa kuiskivat suot.

Vaikeroivat vuosisatojen kosteaa elämää.

Usvaharson suojakseen vetäen,
piiloutuen maailmalta.

Tehden itsensä näkymättömäksi.

Helppo on sumuun kadota,
tehden itsestään henkiolennon.

Leijua kosteikkojen yllä,
arvokkaasti lipuen.

Aamun sarastus repii ja raastaa,
valonsäde leikkurilla piilomme hajalle.

Vapauttaen uuden aamun.


R.S
18.09.2009

 


 

 

Tuulen elämää



Tuuli tuulen reunaa kurittaen,
repien pilviä hajalle.

Taivaanrannan reunamilla,
myrskypilvet odottaen,
tummana ja uhkaavana aikaansa.

Aika tulla,
tuhota kaikki eteensä tuleva.

Voimapilven pullistellessa tuhonsa äärinmmilleen.

Taipuva mänty uhmaten tuulta,
runko valittaen.

Ottaa nöyränä vastaan voimat myrskyrintaman.

Ei katkea se kestää kaiken,
oppinut se on ajan mittaan.

Joustaen koittaa huominen,
vahvistaen varttansa tulevaan.


R.S
21.09.2009

 


 

 

Yksinäinen piha



Aitan ovi jo tovin hiljaa,
kukaan kulkenut siitä lie,
ruosteessa saranat sen.

Pihapolussa jo heinä kasvaneena.

Jalkoja vanhusten siinä ei astella taida.

Hiljaisuus.

Hiljaisuus.

Pihapiirissä autiossa,
vain huokaa,
tuuli yksinäinen vailla ystävää.

Niityllä niittäjää ei näy,
kaikki lähteneet kuin,
syysmuutossa linnut etelään.

Vain tyhjyys vastaan tulee.


R.S
22.09.2009

 


 

 

Raakaa totuutta



Vallan kahvassa roikkuvat ihmiset,
silmänsä savella sotkeneet,
eivät näe tornistaan kuinka kansa kärsii.

Himossa omistuksen ja vallan omahyväisen.
 
Pupillit kääntyneet katsomaan kohti omia aivoja,
nähden halunsa valtaan ja maalliseen vaurauteen.

Ovatkohan he edes ihmisiä päällä maan,
sydämettömänä syntyneet.

Kahmien isolla lapiolla itselleen kaiken,
minkä näkevät.

Mistään välittämättä,
tuskaa taakse jättäen.


R.S
02.10.2009


 

 

Kohmeinen ruoho



Syysviiman kylmettämä ruoho,
orpona kylmyydessä.

Vahvana kiirii ääni sen,
katketen rapsahtaen poikki.

Tuulen taivuttaessa hentoa vartta.

Kohmeisena viimeiset hetket.

Peittyen valkoiseen kuorrutukseen.

Unohdettuna mutta uudistuen jälleen.


R.S
09.10.2009

 


 

Intohimon syli




Kaksi syliä sulkeutuneena,
intohimon pyörteisiin.

Valo ei vartaloiden välistä paista,
mahdu ei ilmaa väliinsä heidän.

Rakkaus on rakastamista varten.

Hetket hellyyden muistamista varten,
vielä tulee hetki jolloin ei käsi toisen vartalolle taivu.

Muistoihin aika vaipua jo silloin on.


R.S
13.10.2009

 


 

Ulkona vihmoo




Kylmä tuulen piiskatessa rantoja.

Kourassaan pakkasta pitäen.
 
Ei palele ihmistä , ei kylmä luuhun tartu.

Lasi välissä, takassa tuli,
vanhat villasukat jalassa.

Hyvä siinä on olla.

Vaikka kuinka tuuli nurkkia kalvaa
viima vihmoo rannan reunaa
räntä vaakatasossa lentoaan tekee.

Lämpöisessä katsellen.


R.S
20.10.2009


 

Kuun valo

 


Kuunsyrjä ulapalle heijastellen,
eilistä valoaan.

Autiossa avaruudessa,
säde yksinäinen.

Silmän eteen piirtyen
polkumme reittiä viitoittaen.

Kahiseva lehtikasa,
jalan alle musertuen.

Askellamme kohti tulevaa.


R.S
23.10.2009


 

Ärjyvät joet



Ärjyväiset joen-niskat.

Vaahtopäillä kuorrutetut.

Voimalla mylvivien vesimassojen,
laukaten kohti suvantoa.

Tietämättä miksi,
ajattelmatta hetkeäkään.

Antaa sateen hukuttaa kosteaan syleilyyn,
täyttää taas uoma uudella vedellä.

Vesi hitaasti raapien kivien pintaa,
jatkaen matkaansa kohti suurta merta.

Velloen siellä suolalla maustettuna.

Jatkaa hän loputonta kulkuaan,
tyrskyn reunalla istuen.



R.S
29.10.2009


 

Katsottava hetki



Kaunista kuvaa katsellen.

Vanha tuulimylly vienossa tuulessa,
siivet natisten,
puulitoksien irvistäessä tuulelle.

Puun jo tumman valittaessa,
vaivalloista liikkumistaan.

Tässä ajassa kiertäen.


R.S
03.11.2009

 


 

Tuoksut metsän




Pihkatippa kuusipuusta,
sydänveri rungon sisältä.

Suojaten puuta aikaa vastaan.

Tuoksulla vahvalla tarttuen,
kulkijan vaateparteen sanoen.

Kuka luontoa rakastaa.

Erämiehen silmä loistaa,
kirkkaampana kuin kuutamo,
odottaen tulevaa vaellusta.

Sinne missä sydän rauhoittuu,
aika menettää merkityksensä.

Tuoksuva elämä ympärillä.


R.S
17.11.2009


 

Halaus kyynelillä



Intohimo ei hakkamalla irtoa,
rakkaus ei hukuttamalla lopu,
kyynel ei käskemällä kuivu.

Hukuttakaamme rakkaamme,
hellään intohimoon.

Kyynelin kostutettuun halaukseen.

Olkaamme siinä hetki hiljaa.

Vain me kaksi.



R.S
18.11.2009


 

Rakkauden meri



Rakkaudella täytetty suuri sydän,
nestettä tihkuen.

Onnea antaen läheisilleen,
puristu kasaan se ei,
vaikka meri ympärillä velloo,
voimalla maininkien se sykkii ilolla,
kauan se jaksaa olla ilonamme.

Ottakaa sulkekaa syliinne
 ja hellikää sydäntänne.

Rakkauden apostolia.


R.S
19.11.2009


 

Kosteus ympärillä



Kosteuden kurjimuksessa puut märkänä seisoo,
helli heitä ei lumipeite valkoinen.

Vaalean talven hetki on kadonnut,
jonnekkin utuiseen majaan peiton alle piiloon.

Lämmin tuuli vasten kasvoja hivelee.

Onko hetki oikea vaiko väärä tuuli,
tänä aikana joka vieraanamme on.

Omista emme tuulen saloja,
reittejä sen emme arvata saata.

Auta ei kuin katsoa mitä tuleman pitää.

Odottaa vain odottaa,
kärsivällisesti sukkien kärjet märkänä.

Uutta aikaa parempaa.

Ehkä huomenna.

Ehkä.



R.S
02.12.2009

 


 

Hiljainen kuisti
 


Yksinäisyys, on hiljainen kylätie.

Tuulessa narahteleva porstua vain seuranain.

Ystävät jo menneet viimeiselle matkalle,
vain kaipaus jäi.

Lehtensä tiputtaneessa puussa.

Varis.

Tuo karhealla äänellä laulava,
juhlapukuun sonnustautunut herra.

Myös hän yksin istuen kylmenevässä illassa,
se kai ehtoolla kaverina mulla.

Istahdan hetkeksi,
kuppi mustaa kahvia vienosti höyryten,
karheassa kädessä ja taas porstua juttelee.

Kumpa ymmärtää sitä voisin,
mitä sanottavaa sillä on.

Muistot vain ystävinä.

Aurinko nousee taas aamulla.

Kiva olla,  hengittää vapaasti.



R.S
03.12.2009


 

Tuuli  talven karkoittanut


Minne katosi oi talvi,
kylmyytesi viitan hartioiltasi pudotit.

Menit ryökäle sen hukkaamaan.

Löydätköhän sitä koskaan,
mukaasi talven hetkeen pimeimpään.

Kaipaamme sinua, odotamme sinua,
saapuvaksi hetkenä sopivana,
mutta emme tohdi sinun myöhästyä liikaa.

Sinä et sovi suven hetkeen, maata viilentämään.

Ole siis paikallasi siinä missä kuulut ollakkin,
sinä pakkasen purema herra.

Kylmyytesi herkistää meitä pohjolan perukoilla,
eläviä ihmisiä tunteisiin.

Puhkeamme kukoistamaan,
lailla kesäkukkasten.



R.S
04.12.2009

 

 


 

Soutaja tummien vesien
 


Tummien vesien yksinäinen soutaja.
värisyttäen vedenpintaa hennolla airon kosketuksella.

Yöllä ei mitään kuulu, lakeuksien tuolla puolen.

Hän sarkapuvussaan,
lipuu vain veden kalvolla äänettömästi, kuin aave.

Hengityksestä nouseva höyry,
paljastaa hänen olevan elävien kirjoissa.

Soutaessaan sydämmessä lämmin olo,
rakkautta täynnä, se sykkii kiivaana,
kohta kotilaituri siintää niemen takaa.

Siellä kodin lämpö ja kaipuu yhtyvät suureksi roihuksi,
jota rakastava perhe pitää yllä hiillosta pöyhien.

Rakkauden tulessa,
ettei se koskaan sammuisi tai katoaisi iäksi unholaan.

Murheellisten sielujen salaiseen piiloon.

Suuren kiven alle.



R.S
09.12.2009


 

Kuun sirpaleet




Kuunsirpaleet tippuneet.

Kimalteena lumipeitteen ylle,
jälkihohdettaan loistaen,
mennyttä valoa ja elämää hehkuen.

Hetkeä ennen sinisen hämärryksen taittumista,
yön pimeyteen.

Vielä hetken himmeä valo viipyilee kanssamme.

Pitää kiinni kynsillään eilisestä päivästä.

Uinu uinu kimallus,
odota uutta huomista.



R.S
05.01.2010

 


 

Pakkasen puraisema



Sinä ilmeetön neito.

Pakkanen puraissut sinua,
kasvot kivettyneenä jatkat aamuasi.

Hymysi vain varjo entisestä.

Viivana huulesi halkovat kylmää ilmaa.

Mitä mielessäsi liikkuu oi neito,
mikä herättää sinut henkiin,
milloin silmäsi loistavat taas.

Puhalla lämpöinen höyry kohti peilin kuvajaista.

Ota patsaasi pois  jalustalta.

Juokse kohti aamun ensisädettä,
hymy huulillasi.


R.S
07.01.2010

 


 

Kostutettu tanssija
 



Nesteen kimallus huulillasi.

Tippa elämän mettä,
kostuttaen kuivuneen vartalosi,
pehmentäen lihasi notkeaksi.

SInä taipuen tanssin taivutukseen,
elämän parketilla.

Kostutettu jalka,
pyörteissä sen valssin tahtiin jossa elät.

Aina vaan taipuen sävelten siivillä.

Musiikin jatkaessa tauotonta soitantaa,
halki elämän parketin.


R.S
08.01.2010


 

Särjetty



Verta vuotava haava,
ei päivääsi päätä.

Suuretkin vuokset tyrehdyttää voi,
mutta tihkuva sydän.

Särjetty.

Lihakoukuilla raavittu,
tyhjenee hiljalleen salakavalasti.

Hiipuen.

Jättäen lyöntinsä väliin,
silloin on vaellus,
elämän laaksoissa lopuillaan.

Ilta on saapunut luoksesi.


R.S
12.01.2010


 

Leijuen unessa

 


Anna unen tulla.

Tee luomistani raskaat,
ettei huolet niitä aukaise,
kesken lämpöisen unen.

En halua havahtua maailman melskeisiin,
haluan olla hetken vain minä.

käpertyneenä.


R.S
09.02.2010


 

Tämä elämä




Seesteinen hetki,
elämäsi valtavirrassa sinulla hyvä.

Joku toinen myrskyn silmässä,
huutaen jumaliaan apuun,
punainen kurkku paljastettuna.

Sanat kiirivät tyhjyyteen.

Viimeisillä voimillaan,
ponnistaen itsensä äärimmilleen.

Halu elää on meissä voimallinen  piirre,
se on meissä kirjoitettuna sieluun.

ehkä se pitää meidät hengissä.

Elossa elävän mieli kirkkaana ja eläväisenä.

Hetki nyt hyvä olla maailmankaikkeudessa.

Huomenna toisin.


R.S
10.02.2010

 


 

 

Huuto kuulle




Huutaen kuulle hampaat paljastaen.

Tervehdi sinä yötä, valon vastakohtaa,
pimeyttä se ei ole vain hetken hämärrys.

Uni vaippaan meidät kietoo hetki tuo.

Pelottava tai hellä uinahdus,
kuu sen päättää puolestamme.

Sielun tuulet myrskynä velloo sisällä meidän,
pientä se meissä on poloisissa rääpäleissä.

Kun tuulet todella käy kilvan tanssimaan maanpäällä.

Siinä sielu paljon paina, kun se vie koko ihmisen.

Rukkasena riepottaa, kylkiluut hellänä lennellen.

Eikä se päästä otteestaan,
ennenkuin mehut on puristettu sinusta.

Viimeiseen pisaraan.

Olet tyhjennetty.


R.S
16.02.2010

 


 

Jäykkä rotu




Pakkasen kurittamat pohjolan ihmiset.

Ilmeettömät kivikasvot tuijotellen.

Jäykkänä seisten,
kohti sarastuksen ensi hetkeä.

Odottaen valopallon sulattavan sielumme,
kesän korvalla uuteen kukoistukseen.

Mutta se ei meitä notkista.

Jähmeän jäykkänä jatkamme,
loputonta taivallusta vuodenajoista riippumatta.

Olkoon se kohtalomme tässä ajassa.


R.S
24.02.2010

 


 

Vapautunut



Sielu auki kohti aamu-usvan reunaa.

Mikä ajatus hetken vain viivähti mielessäin,
sitä otsa kurtussa tuumailen.

Avaan kallion laella siipeni auki,
kuin lokinpoikanen ensiaskeleilla.

Vasten tuulta avaudun ja räpyttelen,
jospa ilma kantaisi minut kohti tulevaa.

Suojassa myrskytuulilta.

Katsoen huomista,
nurkan takaa varovasti.

Aurinkolasit silmillä,
jotta kirkkaus ei sokaisi minuutta.

Varjoisten pilvien alla kulkuni on päättynyt,
olen astunut valoon.

Joka ei sokaise herkkyyttäni,
kovan kuoren alla.


R.S
26.02.2010

 


 

Henkäys elämälle




Olematon henkäys.

Maan povesta nouseva elämän höyry,
sekoittuen napakkaan pakkaspäivään.

Nousten sen myötä kohti korkeuksia,
jälleen kerran.

Sinistä vapautta kohti,
avaruuden melskeisiin alle tähtien.

Vailla suuntaa, tarvetta olla missään,
mutta olla kokoajan lähellä maan pintaa.

Raahustavien ihmisten ympärillä.

Syleillen minuuttamme molemmilla käsillä,
hellästi tai kovalla kouralla.

Elämää itseään katsellen.


R.S
02.03.2010

 


 

Vaivalloinen matka




Sairauden heikentämä vartalo,
liikkuen heikosti.

Kivusta älähtäen,
tuskan kostuttama silmänkulma kiiluen.

Raahautuen kiven alle piiloon.

Katseiden ulottumattomiin,
hiljaa nyykyttämään, jos ei enään huomenna.

Silmäni katsoisikaan kohti aamun sarastusta.

Toisiko iltausva mukanaan parannuksen,
parantavan nektarin saisin huulilleni nostaa,
voimani se palauttaisi.

Silmiini timanttisen kiillon toisi takaisin,
hukannut sen olen jonnekkin.

Elämän merellä soutaessani,
toinen airo hukassa.


R.S
03.03.2010

 


 

 

Onnellisena aamuun




Punaisena tuijottavat silmäsi,
rakkautta ole nähnytkään.

Intohimoisena ja villinä kiertävä veri,
ei tee sinusta rakastettavaa.

Sielusi valo ei polkuasi valaise.

Olemme vaillinaisia ihmisiä,
viallisilla osilla tehtyjä.

Epäkelpoja tähän aikaan tässä elämässä.

Kaikesta huolimatta onnellisia.

Sarastuksen ensi hetkeen kirmaamme,
vartalo väristen uuteen päivään.

Kirmaamme suu korvissa.


R.S
05.03.2010

 


 

Karkaava aika
 



Ajalla on loputon matka.

Aina kun viisari saavuttaa toisen,
niin hieman toinen liikahtaa karkuun.

Saavuttamatta kaveriaan samassa kellossa,
ympyrää kiertäen päivästä toiseen.

Niin vierekkäin, mutta kaukana.

Mitaten aikaamme.

Tulevia tunteja vaiko jo menneitä.


R.S
11.03.2010

 


 

Menneet  muistot




Vaahdot koskesta nousten kuohuvaisena.

Pärskien, ilakoiden,
pisaroiden villi lento.

Hetkessä on vain tämä näkymä,
kohta se on poissa.

Jäänyt on se vain muistojen kirjaan,
jossa hopeareunus koristeena.

Jonnekkin pölyttymään unohdettuna.

Jonain aamuna,
se ehkä avataan ja aarteet sen luetaan.

Kuvat menneiden aikojen.

Piirtyvät mielemme verkkokalvolle,
pintaan kuvajaisena kuin olisimme siellä menneessä.

Muistojen arkkua penkomassa.

Olemme vanhentuneet ajassa,
mutta mielemme halajaa nuoruutta.


R.S
16.03.2010

 


Ps: lue myös uudet runoni sivulta http://kobolttirunoja.suntuubi.com




 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


©2018 Koboltti1 - suntuubi.com