Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Runoni  osa 6


Vesipisara



Pisara pienoinen sataa ropisten.
 
Lentää halki ilman,
tippuen vanhan talon
pärekatolta pärskähtäen.

Hajoten pieniksi pisteiksi,
miljooniin pisaroihin.

Tullen jälleen yhteen yhtymällä,
suuren joen latvuksilta.

Kasvaen kuohuisaksi koskeksi,
suiston kautta järveen päätyen.

Lämmössä auringon,
höyrystyen pilven hattaraksi.

Hapraaksi vaaleaksi,
tummuen voimistuen
myrskynä alas sivaltaen.

Päätyen pärekaton pintaan jälleen,
iloisena  pomppimaan,
sulostuttamaan pirteänä ropinana arkeamme,
rauhoittamaan mieltämme.

Kuin pienet rummut,
päivää harmahtavaa.

Tumman pilven reunan alta
pieni kirkkaus loistaa.

Uumoillen päivää komiaa.

Aurinko jälleen loistaa.

R.S
18.2.2008


Tuikkuna taivaalla



Taivaalla loistan.

Tuikin himmeänä, kuin silmissä palava tuikku,
mutta polttavana.

Roikun tummassa taivaakannessa,
kynsillä kiinni etten putoa.

Katsellen alla vellovaa merta,
heijastuen aallon reunalta takaisin taivaalle.

Valaisten pimeyttä,
hehkulla  auringon jälkiloisteen.

Annan pienen sädekimpun,
armosta suunnistajan silmäkulmaan.

Jotta tietäisi minne mennä.

Olen olematta.

Aurinko jos ei loista, ei minuakaan ole.

Mustuudessa,  pimeyden ytimessä.

Pienenä kipunoin,  räiskähtelen, hehkun,
valaisten reittiä.

Polkuni suuntaan jonnekkin.

R.S
20.2.2008


Kuihtunut  terälehti



Kuihtuneen ruusun terälehden rapsahdus,
tippuessaan mahonkiselle pöydälle.

Ääni kaikuen paljaista kalpeista seinistä.

Voimistuen sietämättömäksi  voimalliseksi ääneksi,
kuin elämä olisi irronnut todellisuudesta.

Lentäen halki huoneen ääni rapsahduksen,
kaikuna kuulen sen.

Istuen äärellä pöydän,
pää käsien huomaan hautautuneena.

Kaikki ympärillä kaikonneena,
vain henkinen minä ei mitään muuta.

Katsahdan punerrusta terälehden ennen kuivumista.

Nostan katsetta,
samaisen värin näen taivaanrannan,
aamuisissa pilvissä.

Tulee mieleen elämä ja sen kaikki iloisen punaiset asiat
huokaisten nousen.

Sydämmessä rauha ja mieli keveänä.

Jatkan matkaa päättymätöntä.

R.S

22.2.2008



Elämän polulla



Laahustaen tietä elämän,
välillä loikkien joskus hitaammin.

Matkan tuoksuja nuuhkien.

Tie pitkä ehkä, kuka tietää.

Jospa se on lyhyt, mitäs sitten.

Toivotaan niin toivotaan,
että elämän täyteinen ainakin olisi,
eloni matka täällä.

Paljon nähdä saan kokea onnea,
autuutta ehkä suruakin,
mutta elämää sekin on.

Elon päivinä ihanina,
päivän paisteessa kävellen.

Aistini terävinä,
havannoin ympärillä olevaa maailmaa.

Siitä kirjoitan taitoni rajapinnalla.

Välillä tippuen, mutta aina ylös nousen ja jatkan vaan.

Loikkien metsän välistä aukealle,
jossa aurinko lämmittää, Ruhoani kankeaa.

R.S

26.2.2008


Himossa roikkuen



Himo roikkuen pilvenreunan alla,
pitkillä kynsillä, pitäen taivaanhattarasta kiinni.

Tunteiden tuskassa kieriskellen.

Tunteiden meri käy ylitse,
hukuttaa se himottoman.

Rakkauden polte kuvetta kuumentaen,
liekkinä lepattaen, valaisten.

Veri kuumana kohisten vartalossa rakastuneen.

Kostuneilla silmillä, katson sumuharson takaa rakastaan.

Kaipauksen tuli polttaa sormia varomattomia.

Ote luja pitää rakkaan lähellä,
Siinä vierellä hän kipunoita lennättäen kohti taivaita.

Käsi kouristuneena hamuaa onnen hehkuvia kekäleitä

Hehku tunteiden,  välillä hiipuu,
vaan pienellä puhalluksella.

Se roihahtaa taas.

Loimottaa se kuumempana kuin koskaan.

Suurentuen maailman yli lentäväksi paloksi.

R.S

28.2.2008

.


Himmenee  päivä



Päivän kirkkaus himmentyen,
hämärään taittuen.

Valonsäteiden jäädessä
pihlajakehrääjän ruskean siiven alle.

Hämäryyden lisääntyessä kohti pimeyttä.

Yö musta, saavuttaa kaiken.

Syleilee se tummilla käsivarsilla,
meitä hellään huomaan.

Aamun heikkona hetkenä.

Raottaa pihlajakehrääjä siiven reunaa,
päästäen valoa pimeyteen.

Uuden kukoistuksen alkuun.

R.S

17.3.2008

.


Metsä keväällä



Jäätynyt huurre pinnalla koivupuun.

Maaliskuun auringossa kylpevä,
koristeltu metsä.

Vanilijakastiketta joka oksan pinnalla.

Kuin sadussa kulkisin.

Elämääni eteenpäin.

R.S

25.3.2008

.


Aamulla  kohtaaminen



Kävellen aamuvarhaisella,
autereisen aamun hetkellä,
pienen metsikön läpi.

Lumenkiteet  narskahtelee
alla jalkineen.

Kohahduksen pienoisen kuulen takanani,
pysähdyn, pidätän hapenottoa.

Rapina siellä se kuuluu
herkistän kuuloani.

Kurkkasen olkapääni yli.

Polulla pieni pitkäkorvainen,
tuijottaa nappisilmillä selkääni.

Pysähtyy hän, heilauttaa korviaan.

Kuunnellen.

Uhkako olen jänöselle.

R.S

02.04.2008

.




Orava oksalla



Kuusenoksa taipuneena
lumen painosta.

Oksantyvessä pienet  jäljet.

Oravan kynnet  pitäneet siitä kiinni,
hypätessään toiseen puuhun.

Kisa toisen kanssa, samanlaisen.

Runkoa ylös ,alas,
peräkkäin vauhdilla.

Lailla vinkeän puhurin, vikkelän pyörteisen.

Leikkiäkö sen elämä vain on.

Oravan hetki ajassa, leikkimässä.

R.S

03.04.2008

.





Tulipunainen taivaanranta


Tulipunaisen taivaanrannan liekki.

Herkkänä reunana kohoaa kohti sinitaivasta,
tavoittaen kylmän rintaman.

Pakottaen maan lämpenemään,
voimalla säteiden.

Hellien lämmöllä raihnaisia vartaloita.

Nuoreksi lihaksi.

Jälleen tuo armas lämpö saa,
elämän sykkimään tahdissa, sulan ytimen.

Suuri pallo hehkulla valaisee,
tajuntamme verkkokalvon.

Elämän virtaa suoniimme saamme.

Iloa elämään.

Katse tulevaisuuteen, horisontin taakse.

R.S

04.04.2008

.


Hahmo menneisyyden



Hahmo peilin takana.

Tuijottaen lasittuneella katseella, kohti.

Läpi minusta ,kaikesta.

Lasia ei lain pelkkä kehys.

Tuijottaa minua se vain.

Liikahdan.

Paikallaan hän tyhjällä katseella.

Suunsa aukaisee murahtaa vaimeasti,
ääniaalto käy lävitse, tärähtää vartaloon.

Kuultavaa sanaa ei kuule korvani,
tunnen sielulla viestinsä hänen.

Aikojen takaa kutsuu minua menneisyys.

Kietoen tulevan myrskyn minuun kiinni,
lihakoukuilla takertuen.

Tulevaisuus odottaa.

R.S

07.04.2008

.


Vuoristorata



Ilo ylimmillään.

Rakkaus ja tunteet  pilvien tasolla.

Leijuen tunteiden vallassa
kevyenä vailla huolia.

Hellyys kumppanina.

Nurkan takana odottaa kohtalo.

Se sipaisee, sattuu.

Romahduttaa kaiken.

Varastaa tunteet rinnasta.

Kylmettää rakkauden,
kuin jääkuutio ahdettu läpi sydämmen.

Viiltää syvältä.
Kaipaus vai jää leijumaan tyhjään huoneeseen.

Kipu väristää vartaloa kuin horkassa.

Epätoivo valtaa mielen.

Yksin hyljättynä vailla rakkautta.

Käännyn kadunkulmasta ,
siellä se on, odottanut minua.

Suuri rakkaus.

R.S

09.04.2008

.


Kevät



Kevät auringon loiste.

Kirkkaan säteen villi leikki.
 
Pakkasaamun kylmettämillä kuusen neulasilla,
valo siivilöityy kimaltavalta pinnalta, kuin timantista.

Pieni höyry nousee,
lämpenevästä maan pinnasta.

Auringon lämpösäde osuu kimppuna kohteeseen.

Valoisuuden tanssi, kaamoksen kanssa on päättynyt.

Voittajana aurinko hymyilee.

R.S

10.4.2008

.


Peittynyt maa


Vihreys peittynyt.

Lumi vaippa, kevyt ja kylmä,
peittää seutukunnan valkoiseen utuun.

Harsona kaikkialla, illuusio.

Mutta se ei ollut lunta.

Harhaa silmät näkivät.

Tuhkaa kaiken tukahduttavaa,
tuliperäistä pölyä.

Maa vavahdellen valittaa,
sulaa punahehkua pursuaa.

Korkeuksiin lieskat lyövät,
musta savu tavoittaa taivaan kannen.

Pimeys vuosien, peittää kansakunnat.

Sysäten takaisin keskiaikaan kaikki epäilijät.

Ihmisen peto astuu esiin, raadollisuus peittoaa hyvyyden.

Toivoa, valo siellä jossain mustuuden takana.

R.S

21.4.2008

.


Punertava  taivas



Punerrus pilven reunalla.

Tuulen muovaamat pilvet,
leijuen taivaalla.

Värimassat vyöryvät ylitseni,
hukuttaen minut harmoniaan,
värien maailmaan.

Värikylläinen maailmani,
hellii kaikkia ihmisiä.

Kuin hento lilja kädessä
herkkyydellä, hennossa otteessa.

Sinisen taivaan ääretön matka,
sinne jonnekkin.

Tallennan näkymän muistojen lokeroon.

Lipaston aukaisu  taas kerran,
syöksyvät muiston kohti minua.

R.S

2.5.2008

.


Siellä jossain mökillä




Istuen kuistilla, vartalo kostean märkä,
höyryä vapauttaen ihon pinnasta, ilmaan ympäröivään.

Illan jo viilentyneen huomaan.

Mökin sauna keskellä, ei mitään.

Vain vihreyttä.

Honkien heilunta tuulen tarttuessa niihin.

Heiluvan oksan päässä, lehtipuiden kahina

Metsälampi huokaa hiljaisuutta.

Yksinäinen kuikka, ääntelee etsiessään jotakin.

Kaikuu ääni sen, kuulakkaana,
kantava se on, linnun ääneksi moisen.
 
Aatokset kaipaavat lepoa,
maailman melskeestä.

Elämän rytmistä, kiireisestä,
kauanko ihminen kestää tulvaa tiedon.

Onko rajoja jossain mielen suuruudelle.

Rauhaton ihminen,
rauhoittuu istuen kuistilla pienen saunan.

Pienentyen aatos, oikeisiin mittoihin minätunteen kanssa,
avaten sielunsa maailankaikkeuden äänille.

Ystävänä luonto läheinen.

Ääntään avaava närhi,
läheisessä puussa lauluaan aloittelee.

Rauha kietoo utuun harsoiseen,
horisonttiin tuijottavan ihmisen.

R.S

5.5.2008





Ruiskukka heleä



Ruiskukka hennon heleä.

Sinistä kauneutta hekumoiden,
terälehtiensä suloisuutta herkkänä näytellen.

Suuren vihreyden keskellä.

Tietäen olevansa kaunis,
kauneus rakkauden.

Mystisen  ihanteen ylistys.

Sateenkaaren väreillä täytetty,
rakkauden meri, allamme värisee tuulen otteessa.

Välillä myrskyten kuin rakastavaisten
suurella  tunteella hellimä himo.

Tyvenen hetki, jalostaa rakastamaan suuresti.

Voimaton ihmispolo on suurien tunteiden alla.

Kellua laineilla tuulen vietävänä.

Sinne missä rakkaus kukoistaa, sinisenä.

R.S

7.5.2008

.


Joutsen lammella




Suuri valkoinen saapuu

Valkoiset siivenkärjet,
taipuneena vasten ilmavirtaa,
kimaltaen hohtavat  siivenreunat.

Puidenlatvojen yli liitäen
etsien paikkaa olla.

Syrjäiseltä lammelta,
paikkansa löytää.

Vihreän kehyksen reunustama Sininen taulu,
heijastaen taivaan värejä.

Uljas suuri valkoinen,
Ikuisen ystävänsä kanssa.

Hallitsee asuinpaikkaa heidän,
kuuluvalla äänellä törähdellen.

Ylväästi uiden,
kaulaansa pitkää venyttäen.

Katsoen  kauas vastarannalle.

Siellä se uusi elämä on.

R.S

14.5.2008

.



Kevään ihme



Vaalea vihreys,
puhkeaa valon helliessä lämmöllään.

Herättelee horroksestaan,
kylmän viileästä uinuvan vehreyden.

Voima pursuaa maan uumenista,
pakottaen kaiken loistamaan komeudessaan.

Vihreä aalto hellii silmiämme.

Ajaudumme iloisuuden portista sisään.

Luonnon ihmemaahan.

R.S

15.5.2008

.


Tuleva tuska



Tuskasta nousee tietoisuus,
olemassa olomme hetkestä.

Siinä välissä kipujen,
huomaa elävänsä pienissä jaksoissa.

Jokaisen työlään hengenvedon välissä,
ajattelemme kaukaisuuteen.

Tulevia tai jo nurkan takana lymyäviä yllätyksiä.

Elämä niitä aina meille poloisille järjestää.

Joku niitä saa pienen kasan,
jollekkin siunaantuu muutaman vuoren verran.

Tasan ei vaakakupit näytä koskaan asettuvan,
Viisari vaakakoneen villisti heiluu.

Se kestää, joka taipuu elämän laineilla.

Myötäelämisen taito, Osata olla ja kuunnella,
jaloimmasta päästä oleva apu ihmisyyden.

Päivien muodostamaan helmi nauhaan,
pudottelemme pieniä helmiä.

R.S

16.05.2008

.


Töyhtöhyyppä



Silmäni haravoivat pellon reunaa.

Tutun linnun, leikkisän siellä nään.

Hyyppä iloinen koikkelehtija,
töyhtöllä pienellä koristeltu lintu.

Kevät rinnassaan siell ilolla hyppelee.

Etsiessään elämän pitäjää rinnan alle.

Odottaessaan päivää uutta.

R.S

21.05.2008

.


Ihmisyyden voima




Riisuttuna.

Mieli avoimena,
kasvot kohti kansakuntaa.

Ajatukset valmiina purkautuakseen,
ryöppynä ihmisten päälle.

Välillä vajoten itsesääliin surkeaan.

Sielu pienentyen pieneksi pavuksi,
veteen lämpöiseen uimaan laitettu.

Ihmisyys ihmisessä,  turpoaa taas täyteen kukoistukseen.

Ruumis riepu, myös sielu isona ja vahvana.

Vailla huolia huomisesta.

Silmissä siintää uuden päivän sarastus,
kirkkaana pisteenä verkkokalvolla.

Tervetuloa aamu.

R.S

27.5.2008

.


Hekuman suo




Hekuman hetteisellä suolla,
kostealla alustalla horjahtelen, taidetta tehden.

Taidolla miehisyyden.

Reunamilla suon laidan, kiertelen,
astellen selkä suorana.

Katsahdan yläviistoon,
kurkia hyppien suotupsulta toiselle.

Ohuet jalat pitkät ja niin kestävät,
kurjella  painoa kannettavanaan jonkun verran.

Tuulen mukana jo kesän kosteuden tuoksu,
lempeästi hellii pilven lailla,
ympärillä taivaltajaa, käsivarret auki syleilyyn .

Sieltä se tulee, vaikka sitä näe vielä, ei.

Himo nousee suosta, sarvipäisenä,
pelättynä hahmona.

Kosteutta tippuen, suorana kuin honka.

Heittäytyä sen vietäväksi,
olla ja nauttia hetkestä, pysäyttää aika.

Himossa kieriskellen.

R.S

30.5.2008

.


" Omistettu Työ kaverille"



Se vei sinut ystävä




Päivä kaunis syksyinen.

Tieto hakkasi vararalla,
tajunnan virtaan.

Ymmärtämiseen meni vielä,
hetki jokunen.

Jotain vierasta minussa.
kasvaa.

Ei kuulu elämääni
mikä se on.
 
Ymmärrys meni yli miten minulla,
miksi minuun tarttui se.

Ajatukset harhailee, otetta ei saa.

Valkotakkiset selittää,
tajuanko kaikkea, mikä minussa on.

Kasvain, ylimääräistä solukkoa,
miten tästä eteen päin.

Kuolenko, onko se nyt menoa,
miten läheiset.

Tässäkö kaikki oli.

Leikkaus, toinen heti perään
ruumis pilkottu, sattuu joka paikkaan.

Heikottaa ei jaksa luomea avata.

Kolmatta kertaa silvottuna,
auttaako tämä.

Myrkkyä letkulla suoneen.
 
Polttaa, heikottaa, pysynkö pystyssä.

Vieraat nesteet virtaavat lävitseni
auttavakohan ne, kumpa joku kertoisi.

Onko ainoa keino olla iloisella mielellä.

Sekö on ainoa keino ihmisellä,
kun iso ratas pyörähtää.

Lastuna pienenä, elämän virran suvannossa,
vauhtisi hiipui, se loppui kokonaan.

Käden heilautus iso hei sinulle.



R.S

09.06.2008

.



Väsymys



Jäit varjoon suuren jalavan.
Väsyneenä huilaamaan,
me muut jatkoimme matkaa jonnekin.

R.S

11.06.2008

.


Kesähetki



Kauneimman kesähetken kynnyksellä,
saapui luoksesi syksy.


Jäljelle jäi tyhjä huone.

R.S

11.06.2008

.


Kadotus


Askeleitasi emme kuule koskaan,
kasvosi kadonneet muistoihin,
siellä niitä säilytämme.

R.S

11.06.2008

.


Elämän vesi



Saapui luoksesi sade,
huuhteli sielusi jokeen,
yhtyen jossain kaukaisuudessa suureksi mereksi.

R.S

11.06.2008

.


Aamun rauha



Aamu hetken hiljainen kuva.

Puhjenneen vaahteranlehden
reunalla kosteutta tiivistyneenä.

Aamun sarastuksen kirkas tuokio

Valo siivilöityneenä höyryävän metsän
utuisessa kuvassa.

Västäräkin lyhyt terävä laulun pätkä
kaikuu heinikon yli.

Auringonsäteen terävä viiva
puhkoo veitsen lailla usvan reunaa.

Viiltäen valolle reittiä kohti maata.

R.S

16.06.2008



Metsämansikka



Vanha pelto heinittynyt,
tuuli hiljaa keinuttaa vihreyttä sen.

Viljellä ei kukaan sitä  jaksa.

Vanha viljelijä, nukkunut jo on.

Reunalla sen punaista, pieninä pilkkuina.

Pyöreämuotoiset lehdet, sahalaitainen reuna.

Sirkkelin terää muistuttaa.

Herkku tuo huumaava,
metsämansikka.

Kauniin värinen helakan punainen,
odottaa ottajaa.

Nautinto taivaallinen.

Pujottaa niitä saan,
olkeen ohkaiseen.

Herkutella herkkua herkkää.

R.S

4.8.2008


Vanha talo



Hirret valittaa painoa pärekaton.

Vanhan talon nurkan kimakka narahdus.

Kiirien tuulettomassa loppukesän lämmössä.

Kimmoten kivistä kaikuna,
poukkoillen jonnekkin.

Pihan reunalla, yhtä vanha vanhus kuin talokin.

Koukkuisella selällä astellen vekkaisesti,
lyhentyneellä askeleella.

Katsellen mennyttä elämäänsä.

Muistojen kirvotessa silmäkulmaan pieninä  pisaroina.

Huokaisu,  ehtoopuolella jo ollaan pitkän matkaa,
sanoo vanhus.

Rukkaskäden pieni heilautus,
terve vaan ja hyvästi viimeistä kertaa.

Jaksa ei vanhus taloaan asustaa.

Kääntyy hän, tippa silmäkulmasta isonee,
hihalla hän peittää tunteensa.

Hän on mies.

R.S

13.8.2008

.



Tuuli syksyllä



Puhuri pienoinen.

Kahisuttaa koivunlehtiä jo osittain kellastuneita,
odotellen kylmää tuulta kaukaa pohjoisesta tulevaksi.

Viilentyneessä aamussa,
haistaa syksyn kohta saapuvaksi.

Pienten lintujen laulu jo huomaamatta vähentynyt.

Kirkkaita syyspäiviä odotellessa pienen pakkasen kera.

Nautitaan vielä lämmittävästä sädekimpusta,
joka vielä maahan osuu osittain.

Mieli kirkkaana kohti talvea, loikaten.


R.S

4.9.2008

.


Pistävä viima



Rannalla seisten,
katseella haravoiden ulapan reunaa.

Tuulen tuiskutuksen tunnen ihollani.

Vaahtopäiden pärskeet kastelevat,
Kesällä kaikki oli toisin.

Vesi oli lämmintä ja leppeää.

Samaisessa paikassa nyt viima vihmoo.

Pisarat kuin pienet tikarit,
iskeytyvät kohti kasvoja.

Syksy jo saapunut on,
väri ei ole puista kaikonnut vielä.

Aika harmauden saapuu.

Kirkkaus pääni sisällä,
valaisee polkuani kohti kevättä.


R.S

5.9.2008



Utuinen aamu



Utuisen aamun harmahtava  hetki,
kietoen maan kosteaan otteeseen.

Vapauttaen värit hiljalleen näkyviin.

Auringon hajottaessa utua edestään kauas pois.

Herää luonto uuteen aamuun hohtavan vihreään,
vielä kun kerkeää ennen pakkasia.

Hehku täyttää solut voimaa täyteen.

Vereni muuttuu ruskeaksi kuin puiden rungot.

Elän luonnonsykkeen mukana tahdissa kuun kierron.

Huudan aamulle, elän.

R.S

8.9.2008


End this page



©2018 Koboltti1 - suntuubi.com