Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

 

Runojani  osa 2

 


 

Ps: lue myös uudet runoni sivulta http://kobolttirunoja.suntuubi.com

 

Jäätynyt sydän


Kylmää. ikirouta
Siellä missä sydän on.
Jääpuikko Kylmyyttään hohtaa.
Möykkynä tuntuu. Syki ei se lainkaan.

Rakkautta se tunne ei
Aika jätti sen.
Kuollutko lie.

Ihmiset tuhosi sydämen
rinnastain.
Kovetin kuoreni, itsestäni kovan tein.
Kasvot kuin graniittia

Syvällä herkkä sieluni
tulivuoren lailla sulaa laavaa.
Odottaen pakotietä,
Kuka se tulpan avaisi
Tunteeni valloilleen päästäisi.

Miehellä tunteita.
Olla saa
tuulet kuiskivat ei.

Tunteeni kertovat toista,
Tunnen vahvasti, minä  karski uros.
Rakastan kauneutta.
Hentoa ja herkkää.
Joka puolella sitä näen.

Enkö saa nauttia.
Pitääkö olla kova.
En halua,
tunteeni loimuaa.
Tunne vahva se vie.

Annan tulla sisältäni kaiken.
Polttaa niin paljon,
laavaa sulaa on.

Se räjähtää.
Maailman ääriin kuuluu.
Voimakas ääni.
Antakaa minun elää.

Älkää tuhotko minua naiset.
Rakkautta  paljon, annettavaa.
Kiltti, hyvä ihminen olen.

Syleillä tahtoisin ystävää joka.


Antaisi minun elää.

Olla minä.

Tunteitani antaa saisin.
Sylin täydeltä.

Rakkautta.

R.S
01.10.2007

 


 

Takkatuli

 

Katselen liekkien iloista hyppelyä,
takkapuiden pinnalla,
vieno savukiekura nousee,
piipun mustaa hormia pitkin.


Kohoten kohti avaraa taivasta.


Se tuoksu,
voiko ihanampaa kesä illassa olla.

 

R.S
06.07.2007


 

Sydän neulottu

 

Ruhjeet sydämen
neulonut olen.

isolla neulalla reijät,
vuotavan.

Tulella poltin valtimot kiinni
hehkuvaa rautaa käytin.

Kipua tuntenut en,
kärsinyt olen tarpeeksi,
tunnoton.


Pienet reijät annoin vuotaa,
tyrhetyy se joskus.

Laastari
apua ei liene hylkään mielestäin.

Ajatus purskahtaa
elossa vielä, ei eloton mieti.

Hengitän syvään.

Toivun joka askeleella,
se pitenee harpaten.

Voimat lisääntyy,
vahva tulee minusta,
satuttaa kukaan ei voi.

Halaus.

 

R.S
04.10.2007


 

Syksyn värit

 

Istun kivellä hengähdän.

Silmäni avaan,
unesta utuisesta,
katson kaukaisuuteen.

Mietteissäni ehkä.

Viileä kuulas syyspäivä.

Värejä kaikkialla,
punaista, oranssia, okraa,
kullan keltaista.

Pilven takaa aurinko,
säteensä luo, valaisten.

Kultaisia hippuja sataa,
tuuli heiluttaa hiljaa puita.

laskeutuvat kanervikkoon,
lehdet jo elämänsä päättäneet,
kullankeltaiset.

Väriloisto runsas,
antaa aihetta  elämään,
Kaunista.

Silmän kantamattomiin
näky salpaa hengityksen.

tukehdunko.

Henkäisen, elän.
kanervien huumaava tuoksu
ympäröi.Autuus.

Täälläkö elää saan.

Kauanko.

 

R.S
08.10.2007


 

heinä

 

Hento heinä taipuneena
vesipisaran painosta
Maata viistäen.

Alla sen, etana
hitaasti kiiruhtaa
Kiire sillä on.

Suojaan ehkä
matka etene ei.

Kostea heinä hidastaa.

Elämä kiinni nopeudesta
saaliina vaiko ei.

Ohi kiiruhtaa kuoriainen
vauhti huimaa
kuin etananalla.

Hetken kestää elämä sen
aika ikuisuus etanalle.

Meille hetki vain.

Kumpana olla haluaisin
mietin.

Pitkään tuumaan, ajattelen.

Tälläisenä kai olla pitää.

Kirjoitella kauneudesta.

R.S
09.10.2007


 

Syksyn sade

 

Pisarat isot rummuttaa
maankamaraa syksyistä.

Ääni rauhoittaa tuo
tauoton
levotonta ihmistä.

Kesä hiipunut jo lie
kouristelee viileydessä.

Kellastuneet
kaikki vehreys poissa.

Kosteuden, syksyn  tuoksu
ympäröi kulkijaa iloisaa.

Viilenee kohta.

Talvi sieltä hiipii
vielä ei, tovin se oottaa.

Kostean viileä tuuli
hivelee vienosti kasvojani.

Kävelen honkain keskellä
vain minä.

Suuressa ihmemaassa

Ihmetellen.

R.S
11.10.2007


 

Usva

 

Aikainen aamu
Vene puinen lipuu
tyynen veden pintaa.

Lämmin vesi
nostaa usvaa
pinnasta metsälammen.

Sadussa tunnun liikkuvan
Unessako olen  lie.

Ei,  ketään missään

Airot pienen pärskeen
joka vedolla tekee.

Äänetönnä muuten
lipuu lammella kalamies.

Onget sojottavat yli laidan
paikka löytynyt on
pysähtyy aika, kaikki.

Ajattele ei mitään
onkii vain,mies veneessä.
Ajatus lepää.

Rauhallisena tuijottaa kohoa
tyynellä pinnalla.

Heilahtaa  ,nyt nykii

Saalis.

R.S
12.10.2007

 


 

Pelkomme sumuinen




Sakeassa usvassa, asuu pelko.

Sitä emme näe,
emme voi koskettaa olematonta.

Tunnemme vain pelon, tuntematonta kohtaan.

Aistimme väristykset ihollamme.

Vartalomme vajavaiset, eivät riitä tietämään.

Suuri,  tuntematon ympärillämme.

Pelkäämme.
 
Emme tiedä miksi.

Värisemme,
haavanlehtenä syysmyrskyssä.

Turhaan.

R.S
15.10.2007

 


Käy lukemassa myös uusi runosivuni.

http://kobolttirunoja.suntuubi.com

end this page


 

 

 

 

 

 


©2018 Koboltti1 - suntuubi.com